Hjallis Harkimo

Osta Hjalliksen kampanjatuotteita täältä »

Koko kansan Hjallis

Hjallis Harkimo on purjehtinut Atlantin yli ja maailman ympäri, rakentanut lähiöitä ja perustanut oman puolueen. Hän on myös kolmen pojan isä ja paljon muuta.

Mies, joka tekee valtavasti töitä tavoitteidensa eteen. Äärimmäisen rehellinen ja uskaltaa puhua suoraan. Helposti lähestyttävä. Perhekeskeinen ihminen ja valmis tekemään kaikkensa läheistensä auttamiseksi. Poliitikko, joka haluaa saada aikaan muutoksia koko kansan hyväksi. Muun muassa näillä sanoin Hjalliksen pojat ja hänen läheiset ystävänsä kuvailevat miestä.

Vaikka Hjallis on paljon esillä ja hänestä myös kirjoitetaan mediassa, moni ei miestä kuitenkaan tunne. Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua.

Lue lisää Hjalliksesta

Lue lisää Hjalliksesta

Läheisten kertomana

Poliitikkona

Ehdokkaana

Hjallis haluaa mullistaa suoma­laista politiikkaa



Työskenneltyään vuosia bisnesmaailman keskiössä Hjallis ymmärsi, että voidakseen oikeasti vaikuttaa asioihin olisi lähdettävä itse mukaan politiikkaan. Ja niin hän myös teki.

Lue lisää ›

Minulle on intohimo päästä vaikuttamaan asioihin ja saada aikaan muutoksia suomalaisessa politiikassa. Ihmiset tulevat usein turuilla ja toreilla luokseni ja kertovat, että asiat ovat huonosti. Silti he äänestävät samoja puolueita, jotka ovat häärineet politiikassa vuosikausia. Näin toimien mikään ei koskaan muutu.

Perustin Liike Nytin, koska haluan näyttää, että on uuden rakentaminen ja politiikan muuttaminen on mahdollista. Moni on sanonut, ettei tuosta mitään tule. Haluan näyttää, että kyllä muuten tulee.



– Hjallis Harkimo

Hjalliksen elämän kaksi kärkeä ovat perhe ja politiikka

Suorasanaisena tunnetulla Hjalliksella on myös herkkä puolensa, joka näyttäytyy harvemmin julkisuudessa. Hyvät suhteet läheisiin ovat hänen polttoaineensa.

"Minulle on tärkeää pitää huolta läheisistäni: pojistani, perheestäni ja ystävistäni. Haluan varmistaa, että kaikki pärjäävät.

Olen poikieni kanssa yhteydessä joka ikinen päivä. Yritän tukea heitä kaikessa, mitä ikinä haluavatkaan tehdä, ja auttaa ratkomaan ongelmia, kun sellaisia ilmaantuu. Vietämme paljon aikaa yhdessä, Sipoon talo on meille koko perheen kokoontumispaikka.

Äidin merkitys elämässäni on ollut suuri. Häneltä olen oppinut paljon esimerkiksi siitä, miten bisneksessä toimitaan ja tehdään asioita. Samat perusopit pätevät myös politiikkaan: pitää olla rehellinen ja kunnioittaa muita ihmisiä.

Danne, Leo ja Jolle sekä muut läheiseni ovat se voimavara, joka saa minut puskemaan eteenpäin kaiken keskellä. Perheen tuki on lopulta kaikkein tärkeintä."

Lue lisää ›

"Minä haluan muuttaa Suomea."